tiistai 27. elokuuta 2013

Esitelmä: Toivala liikennepaikkana


Toivala liikennepaikkana


Rautateiden tulo Toivalaan:

Rautateiden rakennus alkoi Toivalassa vuonna 1902. Rautateiden valmistuttua Toivalaan olivat tarpeelliset asemarakennukset jo valmistuneet. Asemarakennukset suunnitteli arkkitehti Bruno Granholm. Asemarakennuksen nimeksi tuli Toivala. Erotukseksi Ranta-Toivalasta alettiin kylää kutsua Asema-Toivalaksi.


Vanha Toivalan-asema.
 
 


Kestikievarit:
Ensimmäiset kestikievarit perustettiin Suomeen noin 1600-luvun puolivälissä, ne olivat Pietari Brahen toteuttama uudistus. Kestikievarit perustettiin jotta pitkään matkustaneet saisivat yösijan, ruokaa sekä hoidetun hevosen.
Alun perin kestikievarit olivat majataloja mutta kruunun vuonna 1734 perustaman hollikyyditys järjestelmän jälkeen majataloja alettiin yleisesti kutsua kestikievareiksi. Kelloniemessä ja Ranta-Toivalassa tiedetään olleen kestikievarit jo ennen vuotta 1783. Silloin vanha kulku-ura Ouluun valmistui maanteiksi. Kustaa Lappalainen ryhtyi kievarinpitäjäksi Jännevirralle nykyiseen Moniniemen taloon n.1880. Sitten hän lähestyi rautatien rakennustyömaa Vartialaa, ja liikemiehenä hän huomasi mahdollisuuden oivalliselle kievarin paikalle rautatien tuntumassa. Hän teki talokaupat Aaro ja Miina Kinnusen sekä Juho ja Aaro Vartiaisen kanssa vuonna 1890 ja sai kievarinoikeudet tälle Fredriksbergin talolle.
Monet matkustavaiset kulkivat omilla hevosillaan. Silloin kievarin talli tarjosi suojapaikan hevoselle omistajan mennessä junakyydillä Kuopioon. Kestikievarissa tuli olla myös Tallirakennus matkustajien hevosia varten. Matkalaisten palattua he saivat hoidetun ja ruokitun hevosensa kotimatkalle. Toki ihmisten piti maksaa hevosen hoidosta n.5-15 penniin. Kyyditys varahevosilla oli kalliimpaa kuin ajoon varatuilla hevosilla. Kyytimaksut olivat liki yhdenmukaisia koko maassa.
Matkustajalle piti olla tarvittaessa ruokaa ja kahvia sekä huone yöpymistä varten. Sinne tarjottiin aamukahvit, ruoat ja alkoholijuomat, jotka valmistettiin myös itse kotipoltolla.
Kestikievareissa pidettiin jatkuvaa tulta hellassa, jotta nälkäisille kievariin saapuneille matkustajille saataisiin mahdollisimman nopeasti syötävää. Kuskipukilla istui usein renkipoika tai talon oma poika. Monenlaista matkaajaa ehti käydä Toivalankin kievarissa.
Kun kievari lopetti toimintansa 1928.v vieraseteisen ulko-ovessa oli taulu, jossa
luki: ”Kievari Lopetettu”.
 
 
 
Tässä oli vanha Lappalan kestikievari.
 
Kävimme perjantaina 3.5.13 haastattelemassa Lappalan omistajaa:
Milloin tämä Lappalan tila on perustettu?
-          Luultavasti 1700-luvun lopussa mutta, jos Lappalassa on asuttu jo ennen Kinnusen sukua, niin en tiedä.
 
Milloin tämä tila on toiminut kestikievarina?
-          1890-1928
Oletko syntynyt tälle tilalle?
-          Olen, olin 3-vuotias kun kievari lopetettiin
 
Mitä muuta tiedätte tästä kestikievarista?
- Ukki (Kustaa Lappalainen) laajensi kolme isoa kamaria, joissa hienoväki olivat yötä. Talonpojat yöpyivät tuvassa. Hienoille ihmisille tarjoiltiin ruoka kamariin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti